maanantai 28. huhtikuuta 2014

Tantsut

Postipoika kuljetti lumppulan kautta minulle uudet verhot.
Myyntikuva oli huono ja oletin verhojen olevan keltasävyiset ja hämmästys oli suuri, kun paketista kuoriutui sinisävyiset kaunottaret. Mutta ei haittaa, nämä ovat vielä kauniimmat!
Tantsusta on tullut yksi lempparikuoseistani, ensimmäisen kerran taisin törmätä kuosiin Vihreässä talossa ja onni potkaisi myöhemmin kun paikalliselta facebook - kirppikseltä löytyi sopivalla hinnalla kyseiset verhot. Mutta nyt oli verhojen aika vaihtua lyhyempiin. Pastellin sävyiset tantsut ovat meille liian pitkät ja koiran karvoja oli metrin korkeuteen saakka. Joku voisi kysyä, että miksen ole lyhentänyt verhoja. Siksi, etten malta ja olen tottunut muuttamaan liian usein. Mieluummin liian pitkät, kuin liian lyhyet verhot.
Viimeisten lomapäivien kunniaksi, mies siirsi Kalin kompostiverkko-häkin paikkaa hopeapajujen alle, laittoi tukikepit paikalleen ja haki neidille kopin leikkimökiksi. Kyllä nyt Kali-kakaran kelpaa.
 Ilta-auringosta nauttiessa sai napata myös muista neideistä kuvia.

Loppukevennyksenä kuva auringon noususta tänä aamuna kello neljä. Kaunista! Miksi olin hereillä tuohon aikaan? Koska Kali-kakara ilmoitti että ulos on päästävä. Silloin noustaan lämpimän peiton alta ja viedään pentua ulos.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Touhukkaita

Parin päivän sisään olemme saaneet nauttia niin auringon, timpurin, putkimiehen kuin sähkömiehenkin seurasta. Näiden parin päivän sisään on myös touhuttu ahkerasti. Haravoitu, remontoitu, tehty kukkapenkkiä, siivottu, istutettu nurmikon siemeniä...

Niinhän siinä kävi, että kylppärin homehtunut tukipalkki meni vaihtoon. Ihmettelettekö mielenkiintoista lattiaratkaisua? Tuleva kylppäri on rakennettu talon yhteydessä olevan varaston sisälle ja varasto seisoo tukipalkkien varassa ilmassa. Mutta enää ei tuuletu noin railakkaasti kylppäri, siihen on tehty lattia!
 Tässä vielä lisäkuvaa palkista, joka lattiasta poistettiin, nam!
Sähkömiehen käden jälkiä on ihailtu tänään. Kattoon tulee sähköjohdot pinta-asennuksena, muualla ne piilotetaan seinän sisälle.
 Kun miehet ovat tehneet miesten hommia (eli remonttia), olen minä suorittanut loppuun viime syksynä aloitetun sivukkaan siivoamisen. Muita aarteita ei löytynyt, kuin nämä matot. Taka-alan tumma raitamatto on muovia, oranssi-valkoinen, punapohjainen ja ruskea villamattoja ja alimmaisena ruskeansävyinen räsymatto. Hurraa, meillä on mattoja! Tiedossa on siis matonpesukekkerit.

Pihalla touhutessa olen seurannut sivusta naapuri-talon purkua. Talo on ollut tyhjillään varmaan 10-20 vuotta, keittiössä oli katto romahtanut mutta silti, sääliksi käy. Pitäisiköhän perustaa "Pelastetaan autiotalot Ry"?
Haravoimme rannan pari päivää sitten ja laitoimme nurmikon siemenet kasvamaan.  Samalla innostuin ottamaan kevät-kuvia, tuntuu jo enemmän kesälle!
 P.S. Ei postausta ilman koiria, tässä siis heitä!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Homesta!

Remontoinnit jatkui, kun ulkopuolinen timpuri tuli hommiin.
Aion ehdottaa miehelle, josko kodinhoitohuoneen lautaseinä saisi jäädä tuollaiseksi, tai saisi ylleen valkoisen maalin.
Kylpyhuoneen oviaukkoa jouduttiin siirtämään, että sinne mahtuu hyvin kapoinen käsienpesuallaskin oven ääreen.

Kylpyhuoneen seinien uusiminen on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka pientä ongelmaa on ollutkin. Tilaa kun ei oltu rakennettu alunperin kosteaksi tilaksi, joten tarvittavia eristyksiä ei oltu tehty.
Sitten epämieluisaan yllätykseeen.
Vessoja on ollut alunperin kaksi, miehille ja naisille oma. Molemmissa on ollut erikseen käsienpesualtaat. Putki on jakautunut naisten vessan puolelta ja ilmeisesti liitoskohdasta päästänyt vettä läpi. Kahdessa lattiahirressä on siis hometta molempien käsienpesualtaiden kohdassa. Ei muuta kuin hirsi vaihtoon.

 Huomioikaa kaunis kenkä! Eli pahempi homekohta on kuvan yläreunassa, jossa putkea näkyy. Toinen on kohta on tuossa puhaltimen vasemmalla puolella.
Minua ei huolita baarin puolelle kuin siivousavuksi, joten siivosin sitten urakalla. Tällä viikolla tulee sekä sähkömies että putkimies, joten pitäähän paikat olla lähes tiptop!
Muuten olen vain nauttinut aurinkoisesta säästä, jota höystää jäänkylmä tuuli. George RR Martinin Lohikäärme tanssia en malttanut lukea ulkona kuin parikymmentä sivua, jonka jälkeen siirryin sisälle. Game of Thrones on aivan loistosarja ja jännityksellä luen kirjaa eteenpäin, nähdäkseni että mitä valtaistuinpelissä seuraavaksi tapahtuukaan. Löytyykö lukijoista joku, joka malttamattomana seuraa kyseistä sarjaa?

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Puutarhassa

Aurinkoisen pääsiäisen kunniaksi toin säilöstä pihalle pienen pöydän tuoleineen. Pöydän päälle laitoin kirpparin ilmaislaatikosta otetun yves rocherin huivin ja kassissa kannoin kasan sisustuslehtiä ja kirjoja luettavaksi, unohtamatta teekupposta. Sitten vain istumaan, lueskelemaan ja kuuntelemaan kärpästen pörinää, lintujen laulua, kosken pauhua ja ohi ajavien rekkojen ääntä.

Neonkeltaiset tuoli ja pöytä ovat askon eko-mallistoa parin vuoden takaa, punainen rantatuoli ostettu viidellä eruolla huutokaupasta. Jälkimmäinen on muuten mukavampi istua, kyllä ennen vanhaan vaan osattiin!
Selailtavaksi valikoitui Paula Baggen kesäkodin lumo ja ruotsalainen Hemma Detaljer. Suosittelen lainaamaan jälkimmäisen. Täällä meidän suunnalla sitä ei ollut kirjastoissa, mutta kiitos kaukolainan, sain tämän luettavaksi Turusta.
 Pihalla istuskellessa oli myös mukava seurata koirien touhua. Koska pihaamme ei ole aidattu, on kaikki pidettävä kytkettyinä. Alma istuskeli silmät kiinni ja nautti auringosta, Luna makoili varjossa ja ihmetteli ohi ajavia autoja ja Kali oli häkissään, ihmetellen kaikkia uusia asioita.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäisenä remonttia

Miesväki jatkoi tänään baarin puolen remonttia, tarkemmin sanottuna kodinhoitohuoneen seiniä.
Nyt ne on toiselta puolelta levytettynä.

Kodinhoitohuoneeseen pääsee tulevaisuudessa kulkemaan kahdesta eri ovesta. Toinen ovi on baarin (tulevan olohuoneen) puolella ja toinen on sama vanha ovi, mistä sinne on kuljettu jo aikaisemminkin. Kantava tolppa jää näkyviin ja sen ja vasemmalla näkyvän seinän välille laitetaan hyllyt viinapulloille, laseille ja baari rekvisiitalle. Tapetiksi siihen olemme suunnitelleet mustapunaista kiurujen yötä, mutta suunnitelmat voivat muuttua.

Tulevaa kodinhoitohuonetta sisäpuolelta. Kuvassa näkyy ovi, josta baarin puolelle on aiemmin kuljettu. Remontin aikana tehdään baarin ja keittiön väliseen seinään oviaukko, josta on kulku olohuoneeseen (baarinpuolelle). Seinänpätkä jää muuten tiilelle.
 Ja näkymää vanhalta ovelta katsottuna. Ainoastaan oikean reunan oviaukko säilytetään ja sitä laajennetaan. Kaksi muuta laitetaan umpeen. Sinne sitten tulee kylppäri.

Remontista bloggaaminen on aina hiukan jännittävää, sillä olen todellinen keltanokka niiden asioiden suhteen, enkä viitsi koko aikaa kysellä mieheltä että mitä he ovat tarkalleen ottaen tehneet.
Mutta kirppislöydöistä osaan blogata liikaakin!

Pääsiäinen kolkuttelee ovelle, joten jouduinpa minäkin lähteä ruokakauppaan täydentämään varastoja. Samaisella reissulla pysähdyin paikalliselle kirpputorille, tarkoituksena pikaisesti katsastaa ettei mitään aarteita ole jäänyt muiden löydettäväksi. Ja olisihan siellä jäänyt!
Nimittäin tämä aivan ihana seinälautanen.

Olen aikamoinen Peppi - fani ja näitä seinälautasia olen netistä katsellut aina silmällä silmällä, mutta korkeiden hintojen vuoksi olen jättänyt ne ostamatta. Onneksi odotukseni palkittiin, tämä kaunokainen kustansi vain neljä euroa! Sehän on kuin tehty keittiöön vihannesten syömistä kannustavan taulun kaveriksi.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Menneinä päivinä

Pssst. Pentukuvia postauksen lopussa!

Mies rakenteli eilen tulevan-kodinhoitohuoneen rungon, joka tulee baarin nurkkaan. Tässä on hieman kuvia siitä, että mikä tilanne oli alunperin ja mikä se on nyt.
Viime vuonna, loppusyksystä aloitimme purkamaan baaria, ensin hävitettiin baaritiskin takaa epämääräinen seinämuodostelma, sitten piikattiin lattia auki, sen jälkeen maalattiin nicolor - maalilla seinät ja katto. Seinien lisäeristystä aloiteltiin talvella. Pidemmän laiskotuksen jälkeen purimme viime viikolla baarin vessat ja nyt rupeaa tapahtumaan.




 Ja koska pentukuvia on laitettava joka paikkaan, niin sellainen tulee myös täällä. Kali nukkui viime yönä ensimmäistä kertaa koko yön ilman pissaherättelyjä ja sen kyllä aamulla huomasi, energiaa oli niin paljon että aivan hirvitti.
Tälläinen aitaus rakenneltiin koiran-alulle, eihän se kauaa täällä pysy kun kasvaa niin nopeasti. Mutta on edes hetken aikaa paikka, missä pentu voi temmeltää, samalla kun emäntä tekee kukkapenkkejä ja isäntä remonttia.
 Kevään ensimmäiset orvokit istutettu, yöksi olen nostanut nämä sisälle.