lauantai 3. toukokuuta 2014

Roskis-rouva

Aurinko on paistanut, tuuli on riepotellut puita ja rakeita on satanut tänään useampaan kertaa, niinkuin ilmeisesti muuallakin päin Suomea. Olen pysynyt kiltisti sisällä ja ikkunasta seurannut sään vaihtelua. Eilen sukelsin metallinkeräykseen mutta sieltä löytynyt aarre on autossa, joten kuvaa tulossa myöhemmin.

Meillä on riittänyt äksöniä koirien kanssa.
Pari päivää sitten, kun veimme koiralaumaa ilta ulkoilulle, kävi Luna Almaan kiinni eteisessä. Ilmeisesti Luna astui Alman tassulle, jolloin Alma alkoi vinkumaan ja se sai Lunalle hyökkäys-moodin päälle. Onneksi olimme molemmat lähellä, joten pääsimme irrottamaan Lunan, Alma raukka pelästyi niin kovasti että pissasi alleen.
No, seuraavana aamuna menimme koirien kanssa aamupissalle ja kaikki näytti olevan rauhaisaa. Ulkoilemme koirien kanssa omassa pihassa flekseillä, sillä pihamme ei ole vieäkään aidattu. Ilman mitään syytä/ulkoista ärsykettä, Luna hyökkäsi taas Almaan kiinni. Tällä kertaa Luna ei aikonutkaan päästää irti ja yritti jo ravistellakin Almaa. Onneksi olimme vieressä ja mieheke sai kangotettua Lunan leuat auki, sillä seurauksella että Luna kävi kiinni miehekkeeseen ja näin pääsi mieheke sitten terveyskeskukseen uusimaan jäykkäkouristusrokotetta ja hakemaan antibiootteja.

Almalle ei käynyt pahemmin, korvaan tuli uusia haavoja mutta henkiset haavat ovat syvempiä. Kaksi hyökkäystä 12 tunnin sisällä, molemmissa puremat samaan korvaan. Lunalle on tiedossa sterilisaatio-aika keskiviikolle ja toivottavasti se auttaa tuohon käytökseen.
Alma pelkää Lunaa nyt entistä enemmän. Ulkona ollessaan hän koko ajan vilkuilee että missä Luna on, vaikka Luna olisi kytkettynä toisella puolella pihaa. Sisällä hän makaa pääasiassa pedissään makuuhuoneessa, eikä tule katsomaankaan portille että mitä muut tekevät olohuoneessa.
Nämä hyökkäilyt alkoivat sen jälkeen kun Vilma kuoli 1,5kuukautta sitten. Ennen sitä niitä oli ollut vain yksi, mutta lauman vanhimman nartun kuoltua, on hyökkäyksiä ollut jo neljä.
Kuitenkin Luna antaa pennun riepoa itsestään poskista vaikka kuinka, eikä ole osoittanut agressiota pentua kohtaan lainkaan. On tämä hankalaa näiden koirakaverien kanssa!

Mutta nyt muihin aiheisiin.
Pyrin ostamaan harvoin rikkinäisiä tavaroita mutta kyllä niitäkin on hyllyyn eksynyt.
Eilisellä kirpputorikierroksella kurkisti hyllystä rouva, jonka luokse juoksin silmät kiiluen mutta voi! Rouvan käsi oli amputoitu ja rouvaa oli muutenkin liimailtu onnettomuuden jäljiltä. Hyllyyn hän jäi, mutta kierroksen lopussa kävin hänet noukkimassa mukaani euron hintaan.


Olen laiska virkkaamaan, enkä juuri osaa virkata muuta kuin kukkia ( opettajaa kaivataan!). Joten, kun näin kierrätyskeskuksessa nämä kaksi kaunista patalappua 0,10euron kappale hintaan, oli ne aivan pakko ottaa. Ihanat värit, jotenkin eteeriset.

1 kommentti:

  1. Pitää ottaa virkkaussessio ompelusession lisäksi!

    VastaaPoista