tiistai 18. maaliskuuta 2014

Talvi yllätti

Kiitos osanotoista Vilman sateenkaarisillalle siirtymisen vuoksi.
Torstai ja perjantai olivat aivan kamalat päivät, en saanut silmiä kunnolla auki, kun ne olivat niin turvoksissa itkemisestä. Olen syyttänyt itseäni, aikaisemmin ultrannutta eläinlääkäriä, leikannutta eläinlääkäriä ja taas itseäni. Mutta ei tämä tilanne syyttelyllä mihinkään muutu.
Vilma sai elellä hyvän elämän ja mikäli en olisi Vilmaa vienyt leikkaukseen, ei syöpä olisi tullut ilmi kuin vasta viime tipassa, kun olisi ollut jo liian myöhäistä ja Vilmalla olisi ollut kovat kivut.
Aion kuitenkin antaa palautetta eläinlääkärille, joka Vilman ultrasi ja diagnosoi osittaisen märkäkohdun. Kyseessä on sentään pieneläinlääkäri, jonka luulisi tunnistavan kasvaimen, tai olisi saattanut edes mainita siitä vaihtoehdosta. Aion siis boikotoida kyseistä paikkaa ja käyttää sen palveluita vain äärimmäisessä hätätapauksessa.

Alma oli sunnuntaihin saakka masentunut, nukkunut vain ja ollut apaattinen. Ruoka on kyllä maittanut. Vilma oli kuitenkin Alman "varaemo". Alma oli pentuna minulle tullessaan todella arka ja hän oppi siihen, että Vilma suojelee isolta pahalta maailmalta.
Olenkin nyt hiukan ollut yhteydessä kasvattajiin uudesta corgin - pennusta.
Kukaan ja mikään ei voi korvata Vilmaa, mutta uusi pentu antaisi tulevaisuudelle jotain odotettavaa ja Almalle seuraa. Vaikka toisin voisi luulla, ei Lunasta ja Almasta ole puolen vuoden jälkeenkään tullut ystäviä. Alma on liian arka ja Luna on liian huithapeli.

Kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, talvi tuli takaisin. Vilma olisi ollut onnellinen lumisateesta.
Kun lunta oli vain senttikin maassa, teki Vilma lumienkeleitä aivan onnessaan ja käyttäytyi kuin pentu. Mutta kyllä sateenkaarisillalla on varmasti myös kolkkia, missä on lunta ja missä Vilma saa temmeltää ja tehdä lumienkeleitä.
Sain pikkusiskoltani hänen ottamiaan kuvia Vilmasta, joita käytin ifolorin kuvakirjaan, jonka tilasin muistoksi Vilmasta. Tässä on teillekin nähtäväksi niitä kuvia.
Tämä viimeinen kuva on tainnut täällä blogissa näkyäkin aikaisemmin. Siitä huolimatta, tässä kuvassa kiteytyy se, kuinka paljon Vilma minua rakasti ja kuinka paljon minä rakastin Vilmaa.

3 kommenttia:

  1. niin ihania kuvia ja muistoja. Minäkin kyllä ensimmäiselle lääkärille tekisin valitusen. Mutta onneksi vilma oli onnellinen loppuun asti eikä ollut kipeä.

    VastaaPoista
  2. Vaikka syyttely ei auta mitään on mielestäni asiallinen palaute ensimmäiselle eläinlääkärille paikallaan. Vilmasta jäi paljon ihania muistoja.

    VastaaPoista