maanantai 24. helmikuuta 2014

Verhot vaihtoon

Voi että, blogissani on tasan 50 lukijaa, kiitos Teille kaikille kun jaksatte jorinoitani kuunnella! Kertokaa toki, mikäli Teillä on mielessä jokin aihe, mistä haluaisitte lukea. Palautetta saa antaa myös :) Pysykää kanavalla, suunnitelmissa on piakkoihin laittaa käyntiin blogin ensimmäinen arvonta :)

Otin viikko sitten olohuoneen toisesta ikkunasta verhot pois. Suurinosa verhoistani on liian pitkiä tähän taloon, mutta en malta niitä lyhentää. Tuvan keittiö-olohuoneen jokaisen ikkunan edessä on jotakin, joten lyhyet verhot on pakollinen valinta.
Eilen löysin omista kätköistäni kankaan, jonka olen joskus 1,5vuotta sitten dyykannut. Kannoin kankaan alakertaan, tuumailin ja mallailin, totesin että nyt löytyi sopivat verhot ikkunaan. Nips naps, saksilla kangas puolesta välistä poikki ja näin syntyi verhot. Tietenkään valkoista lankaa ei löytynyt varastoistani ollenkaan, siitä huolimatta ripustin verhot ikkunaan.
Kangas on hyvin ilmavaa ja harsomaista. Siinä on ruutuja, joita ei erota kaukaa. Jotenkin tulee mieleen annon uusi verhomallisto. Muistelisin, että tämä kangas löytyi samasta paikasta kuin edellisen postauksen lintumekko.

Täällä on ollut huimat tuulenpuuskat viimepäivinä. Perjantaina satoi lunta oikein urakalla ja lauantai-aamuna pääsin kolauspuuhiin. Toisaalla lunta oli 5cm ja toisaalla 20cm. Mutta eilisen vesisateen ja plussakelin vuoksi, näyttää pihalla nyt tältä. Taitaa olla tuttu näky, muuallakin päin Suomea?
Tällä hetkellä ulkona on +6.4astetta. En muista tälläistä helmikuuta olleen ikinä, enkä toki tälläistä talveakaan.
Kevättä odotan sormet syyhyten.
Googlen ihmeellisessä maailmassa etsiskelen neuvoja aloittelevalle viherpeukalolle ja ihastelen kauniita kukkasia ja suunnittelen, että minne istutan mitäkin.
Eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaan uusi Viherpiha lehti, nyt sormia syyhyttää vielä enemmän.
Pelargoniat, villiviini, palava rakkaus, samettikukat, ruusut, yrtit ja perunat... Mitä kaikkea tässä ehtiikään, ennenkuin pihalle tonkimaan pääsee?
Puutarhan suunnittelu ei toki vie kaikkea aikaa, joten ehdin hyvin etsiskellä uusia mukavia blogeja, lueskella ja virkkailla kukkasia. Jos Teille tulee mukavia blogeja mieleen, niin ehdottakaa toki :)




2 kommenttia:

  1. Sulla on siellä mukavasti lääniä laittaa vaikka mitä kasvamaan. Kohtahan sais alkaa siemeniä iskemään multaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juuri eilen googlailin hyötykasviyhdistyksen sivulla, mutta totesin etten ainakaan tänä keväänä istuta kukkasia, jotka vaativat esikasvatuksen. Hankin sellaisia, jotka saa kylvää avomaalle ja tietenkin kukkatarhoilta valmiiksi esikasvatettuja :) Huono puoli pihassa on se, että kun sitä tilaa on niin paljon, niin ei tiedä mistä aloittaisi. Aioin ensin laittaa kasvimaan rannan läheisyyteen, mutta totesin että joenpiertanetta vaivaavat kotilot söisivät kaiken heti. Miehelle mun puutarhasuunnitelmat on ok, kunhan ne eivät vie hänen suunnitelmiltaan tilaa (saisi alkaa pian kertomaan että mihin aikoo koirille tarhat tehdä ;) )

      Poista