keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sijoituksessa

Eilen kävin vanhempieni ja kummisetäni luona kylässä. Kummisetäni talo on kuin aarre-aitta, se on myös mummolani. Siellä hieman tutkailin, että mitä voisin ottaa sijoitukseen myöhemmin. Tupaantulijaislahjaksi saan ainakin ison kauniin ryijyn ja kahden istuttavan pulpettimen :)
Tällä kertaa en kuitenkaan tuonut muuta kuin tämän munkin. Muistan tämän lapsuudestani ja tämä oli hurrrjan hauska, ei kyllä mumman mielestä.

Äidin kanssa teimme pienen sijoitus-sopimuksen. Hänellä on sijoituksessa eräs minun jalkalamppuni, niin minä sain tämän sijoitukseen kirjastooni:
Lamppu etsii kirjastossa hiukan paikkaansa vielä, sillä minulla oli niin paljon tavaraa mukanani kun tulin kotiin, ettei ollut aikaa suorittaa suurempia sisustamisia.
Ja syy siihen, että paljon oli tavaraa mukana on tämä!
 Alma-kultamussukka tuli vanhempieni luota testaamaan eloa tänne maaseudulle. Almahan on minun 3vuotias dreeveri-vauvani, mutta yksiöön muuttoni aikana se joutui muuttaa väliaikaisesti vanhempieni luokse. 1,5vuotta melkein meni, mutta nyt Alma on taas kotona! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti