sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Untitled

Aurinkoinen päivä takana. Näillä seuduilla ollaan saatu nauttia koko heinäkuu vesisateesta ja sellaisesta +15asteen lämmöstä, takassa on iloisesti tuli palanut ja lämmittänyt palelevia asukkaita.
Kehnosta säästä huolimatta, on kasvimaalla tapahtunut jotain.
Salaatit ovat kasvaneet ja näyttää sille, että jopa basilika ja ruohosipuli yrittävät nostaa mullasta päätään. Tokmannilta ostin myös karviaisen, nams.

Minä olen niitä ihmisiä, jotka ostavat viherkasvinsa kirpputorilta. Säälin yksinäisen näköisiä kasveja ja jos hinta on alhainen, otan ne mielelläni omaa kotiani sulostuttamaan.
Eilen tarttui mukaan kaktus kahdella eurolla. Minulla on tälläinen ollutkin, mutta se on jäänyt jonnekin muuttojen aikana. Vanhemmillani on sama kaktus, ja se on yli 2metriä korkea. Ruskean muovisen ruukunsuojuksen löysin varastosta, ja se sopi paikalleen kuin nakutettu.
Taka-alan anopinkieli on myös ostettu aiemmin parilla kolikolla kirpputorilta.
Olen Peppi Pitkätossu nuken meinannut useammankin kerran ostaa retro kirppikseltä, mutta hinta on aina kohonnut liian korkealle. Nyt sitten kirpputorilla tuli vastaan minulle sopiva yksilö neljän euron hintaan. Peppi joutuu murlocin (world of warcraft hahmo) asustamaan verhotangon päällä kirjastossa, sillä Luna pitää pehmoleluista paljon. Niin paljon, että haluaisi repiä ne pieniin paloihin.
 Olen myös suorittanut köyhän naisen tuunaamista. Kaupasta mustaa kiiltävää spray-maalia, talosta kolme vanhaa puista kynttilänjalkaa ja tälläinen on lopputulos. Suunnittelin maalaavani näihin raitoja, mutta anopin mukaan ne ovat hyvät pelkästään mustina.
Sisustuskuvat ovat nyt aika vähissä, sillä joudumme pienessä tilassa pitämään aivan liian suurta tavaramäärää. Alkaisi remontti jo, että saisi ruveta sisustamaan oikein urakalla!

1 kommentti:

  1. Kivat kynttilänjalat! :) Mä ostin tällä viikolla ekaa kertaa perennoja kirpulta, kun hinnat oli vaan joitakin kymmeniä senttejä.

    VastaaPoista