tiistai 16. heinäkuuta 2013

Materialistin hankintoja

Tässä nyt se lupaamani postaus Tampereen reissun ostoksista.
Kyseessä ei valitettavasti ollut shoppailureissu, joten käväisin vain muutamassa vaateliikkeessä, stockmannilla ja.... Tigerissa! Mikä ihana putiikki!

Ostoksista on käyttöön päässyt ainoastaan tiskirätit, joissa oli kuvio ja hinta kohdillaan. Muut odottavat vielä ripustuspaikkaansa. Minun mielestäni nämä värikkäät pallerot olivat aivan ihania, kun taas miehekkeen mielestä ne oli kamalia. Ostin myös hienon keksipurkin, mutta annoin sen äidilleni koiranhoito -palkkioksi.
Akateemisesta kirjakaupasta löytyi 4,95eurolla Harry potter "legenda" kirja. Olen aikamoinen HP-fani, minulla on nyt kaikki muut kirjat paitsi huispaus kautta aikojen ja ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Jos joltain löytyy niin mielelläni ostaisin :)
Veljekset keskiseltä ostin talon seinään kylttejä. Talossa ei ole numeroa, joten ihmiset ajavat useasti ohi. Ja ohikulkijoiden kannalta alempi kyltti on oleellinen.
 Minä pidin edellisestä ruokapöydästämme, joka löytyi talosta mutta mies ei pitänyt. Hän osti vanhalta koulukaveriltaan meille mäntyisen ruokaryhmän. Siis mäntyisen! En pidä yhtään kyseisestä puulajista huonekaluissa. Toivottavasti kirpputorilta tulee vastaan jotain kangasta, että voin verhoilla istuinosat uudelleen. Vihreä ruutu ei ole minun juttuni.


Tämän lampunvarjostimen kehikon dyykkasin useampi kuukausi sitten metallinkeräyksestä. Ja tiesin heti käyttötavan sille. Tässä se on, lankarulla/kangasteline.
P.S. Haluaisin remontoida talossa perinteisellä tavalla, mutta en tiedä yhtään mitä tehdä. Mies haluaa laittaa baarin puolen seinät kipsilevyjä täyteen ja minä en tiedä onko se hyvä vai ei :(

2 kommenttia:

  1. Käys ostaa Perinnemestarin rintamamiestalo -kirja ja siihen lisäksi vaikka aikaisempi osa Perinnemestarin remonttikirja. Eikä Panu Kailan Talotohtorikaan ole turha hankinta. Ja jos ei muuten, niin kirjastosta löytyy lainaan.

    En suosittele kipsilevyä. Se suoristaa seinät liian suoriksi vanhassa talossa ja tekee kaikesta kliinistä. Meidän projektina on parhaillaan repiä niitä pois. Kipsilevyillä saa kadotettua helposti sen vanhan talon tunnun ja se on myös helvetin kylmä materiaali talvisin. Vanhassa talossa on aina talvella viileää ja kipsilevy vaan pahentaa. Suosittelen puukuitulevyä, toimii myös lisäeristeenä.

    Ja vanha neuvo on, että kannattaa asua vuosi, ennen kuin remontoi. Silloin tietää, mitä kannattaa tehdä ensin ja välttää hölmöt mokat, joita myöhemmin katuu.

    VastaaPoista
  2. Me onneksi käytiin talvella jo täällä ja tiedetään ainakin että tuo baarin puoli on pakko lisäeristää, siellä oli kylmä vaikka sitä oli lämmitetty.

    Perinnemestarin rintamamiestalo -kirja on mulla varauksessa kirjastosta, oon sen jo aiemmin lukenutkin mutta eihän tässä vaiheessa kun remontti alkaa ihan kohta voi muistaa mitään siitä tekstistä enää. Muuta kuin että lateksimaali on pahasta :P

    Tarkoituksena ei ole muita tiloja heti ens alkuun remontoida kuin tuo paarin puoli, sillä se on pahimmassa kunnossa. Vähän lisää tavaraa seiniin ja lattiaan, kulkuaukko ehkä tuvan puolelle ja ah, kodinhoitohuone <3

    VastaaPoista