torstai 20. kesäkuuta 2013

Harmaa päivä, aurinkoisia kuvia

Harmaa, sadetta lupaileva aamu. Hyvä päivä blogata aurinkoisia kuvia.

Talosta löytyneet kankaat ja verhot pääsivät tuulettumaan.

 Talosta löytyi myös mallasjuoma kori,joka otetaan juhannuksena käyttöön.
Jotkut saattavat muistaa, että minulla on aiemmissa postauksissa näkynyt toinenkin mallasjuoma kori. Se löytyi entisen kerrostalo asunnon kylmävarastosta. Kyseinen kori on yhä vanhempieni luona, odottamassa muuttokuormaa tänne maalle. Tässä kuvassa se aikaisempi:

Juhannuksena aiomme syödä hyvin, nauttia maaseudun rauhasta ja ehkäpä nauttia hiukan jotain alkoholipitoista. Tämä on ensimmäinen kesä kymmeneen vuoteen kun olen kotona juhannuksen. Aikaisemmat juhannukset olen viettänyt nummirockissa ja juhlinut samalla syntymäpäivääni siellä. Olen siis juhannuslapsi, mikä olisikaan parempi aika syntymäpäivälle?
Saamme tänne maalle muutamia ystäviä vieraaksemme ja molempien vanhemmatkin aikovat tulla. Säästyy rahaa kun juhlii samalla sekä juhannusta että syntymäpäiviä.

Juhannussiivot on vielä tekemättä, mutta ei täällä paljon pysty siivota.
Talo on siis kokonaisuudessaan 250neliöinen mutta meillä on asuinkäytössä tällä hetkellä n. 45neliötä. Muuta tilaa pitää remontoida ja yläkerran huoneet täytyy tapetoida ennen käyttöönottoa.
Harmaan päivän kunniaksi, aion pakata koirat autoon ja lähteä 20km päässä olevaan kaupunkiin (jonka kyläpahasessa asumme) ja hankkia kirjastokortin. Se on tärkein asia mitä voi tehdä :)

Miten Te aiotte viettää juhannuksen?


2 kommenttia:

  1. Minäkin täällä maalla asuvana nautin oman kodin ympärillä juhannuksen vietosta. Nyt on vielä isäntä töissä, joten hyvällä omalla tunnolla nautiskelen kotioloist itekseni... Sopivassa suhteessa laiskottelua ja puuhastelua, se on parasta! Huomenna myös isäntä vapaalla, joten yritetään nauttia pihahommien merkeissä aatto ja grillailla jotain hyvää. Ehkäpä pitäs leipoakin juhannusvieraiden varalta jotain. Aikuiset lapset perheineen saattavat kuitenkin poiketa omien juhannustouhujensa salliessa. Mukavaa juhannusta ja synttärionneakin sinulle!

    VastaaPoista
  2. varmaan kenataan yksin kotona :P taas..

    VastaaPoista