keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Valkoisuutta

Pihassa olevat angervot ja kirsikkapuu ovat aloittaneet kukinnan.
Olen onnellinen, että ehdin nähdä näiden kukintaa ennen muuttoa (joka tapahtuu siis ensi kuun lopussa). Menemme viikonloppuna käymään "uudella talolla" ja samalla näen mitä puskia ja puita siellä onkaan. Suunnittelin istuttavani sinne kaksi puuta, jotka tarkoittavat miehekettäni ja minua. Ehkä kaksi vaahteraa?
"Uuden talon" pihassa on pihlaja, joka on myyjän mukaan laho ja pitäisi kaataa, puun alareunassa on todella paljon sienikasvustoa. En haluaisi kaataa sitä, sillä minusta pihlajat ovat kauniita ja vanhan uskomuksen mukaan pihlajan kaataminen aiheuttaa huonoa onnea.



Olen saanut kulkea aktiivisesti hammaslääkärissä juurihoidattamassa hammastani. Kyseinen hammas tuntuu oikein väenvängällä haluavan kirurgisen puhdistuksen kun ei pelkkä juurihoitelu auta.
Minua aivan hirvittää nämä hammaslääkäri käynneistä aiheutuvat laskut. Tähän hampaaseen on mennyt jo 200euroa! Käyn toki kunnallisessa hammashoitolassa ja kyseistä hammasta on hoidettu nyt viisi kertaa ja varmasti pitää hoitaa vielä uudelleenkin. Mur!

Kaiken kukkuraksi paloin eilen auringossa, hienoa saada tähän aikaan aurinkoihottumaa kun kesä on vasta edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti