keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Anopin kanssa kirppiksellä

Mieheke vaihtoi öljyjä autoonsa isänsä kanssa, minä lähdin anopin kanssa kirpputorikierrokselle. En ollut kertaakaan käynyt kyseisen paikkakunnan kirpputorilla ennen suhteemme alkua. Nyt kyllä olen sitten käynyt senkin ajan edestä. Ehkä huomenna tai ylihuomenna voisin mennä oman paikkakunnan kirpparit läpi.
Tässä siis löydöt:
Kirsikka juomalaseja mietin aikani, sillä astioita ja lasejahan on kaikilla ihan tarpeeksi. Mutta nämä olivat niin kauniin kesäisät, eivätkä olleet myöskään hinnalla pilatut (0,20e/kpl).
Keltainen kukkaispussilakana maksoi 2,50euroa. Hyvässä kunnossa ikäisekseen, ja muutenkin olen hairahtanut keltaiseen aivan totaalisesti. Anoppini osti dinosaurus kuvioisen tyynyliinan miehekkeelleni, ihan piruuttansa. Tummankeltainen kangas on marimekon kaivo, ollut ilmeisesti jonkin isomman tyynyn (kenties nojatuolin istuintyynyn?) päällisenä, ommeltu hiukan miten sattuu. Tästä aion ommella kaksi tyynyliinaa. Väri on tummempi kuin kaivon verhoissani. Tälläkin palalla oli hintaa jopa 1euron verran. Eli edulliseksi tuli tämäkin kirppisreissu.

Pihalla paistaa aurinko, ihanaa! Harmi, että loppu-ilta täytyy viettää sisätiloissa. Huomenna on jälleen näyttö, joten tänään alkaa jo siivoaminen.


2 kommenttia:

  1. Miltäs kaupungin kirppikset vaikutti? Sisko niitä kovasti kehuu, pitääs päästä niitä itekki kiertämään..

    Pyyntö ..olisko mahd ottaa sanavahvistus pois päältä :) moni kommentti jää julkaisematta ku ei toisella eikä vielä kolmannellakaan kertaa mee oikein =/

    VastaaPoista
  2. aNNa: Kyllähän ne ihan hyvälle vaikuttaa, jotkut vähän huonompia mutta :) Sanavahvistus on pois päältä, en edes muistanut että sellainen itselläni on päällä :D

    VastaaPoista