keskiviikko 22. elokuuta 2012

Aarrejahti

Kävin kirpputorilla taas, siitäkin huolimatta että tilinsaldo näytti jo aavistuksen huolestuttavalta.
Mutta kirppari-reissun väliin jättämisestä tulee vieroitusoireita.
En ollut viikkoon käynyt kaupungissani aarteen metsästyksellä, ja koko ajan pieni ääni muistutti, että mitä kaikkea siellä on saattanut ohitse mennäkään.

Eli metsästykselle lähdin!
Muutamasta löydöstä laitoin kuvat vain toiseen blogiini, eli taru sormuksen herrasta: sormuksen ritarit special extended dvd, juuri se missä on extramateriaalia. Sekä kyseisten elokuvien synnystä kertova kirja. Lisäksi ostin pikkusiskolleni mopsi -patsaan ja äidilleni hyväkuntoisen myrna -emalipannun (molemmilta haluan kyllä rahat tavaroita vastaan).

Seinäkello.
Minulla on kyllä yksi seinäkello jo valmiiksi, mutta en ole jaksanut siihen ostaa pattereita, ja vanhuuttaan se alkaa hidastella varsin nopeasti. Tähän saakka olen tarkistanut ajankulun tietokoneelta tai kännykästä. Mutta nyt, voin katsoa sen myös seinältä. Kello kyllä tikittää melko kovaan ääneen, eiköhän siihenkin totu.

 Edullisesti löytyi myös pöytäliina. Liina on luonnossa vielä kirkkaampi kuin kuvassa, ja kustansi huimat 0,80euroa. Unohtamatta sitä, että tämä on finlaysonin! Lappukin vielä kiinni.





Kuvassa näkyvän metallisen fazerin purkin hankin myös tänään. Muistaakseni vähäsen aikaa sitten facebookin rättei lumpui ja retroi -yhteisössä tästä purkista oli puhetta, ja olikohan siinä ollut joku kuivakakku tai muu vastaava. Hyvä tuuri, että tuli lähes samantien itsellänikin vastaan.


Keittiöni on pikkuriikkinen. Onneksi en suuremmin harrasta ruuanlaittoa, sillä eihän nämä kaikki ihanaiset roinaset muuten voisi siellä majailla. KAIKKI muut kuvassa näkyvät tavarat ovat kirpparilöytöjä, paitsi emali muumimuki ja sanna annukan kuvittama kahvipurkki, ne ovat kaupasta. Lisäksi mannaryyniä ja fazerin pikakaakao -purkit ovat mummolastani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti